On käynyt ilmi, että vanhat miehet, jotka jahtaavat nuoria naisia ovat myötävaikuttaneet siihen, että ihmisen elinikä on noussut korkeaksi ja lisänneet koko ihmislajin elinkelpoisuutta Stanfordin ja UC-Santa Barbaran yliopistojen tutkijoiden, Shripad D. Tuljapurkar, Cedric O. Puleston, Michael D. Gurven, mukaan.
Evoluutioteorian mukaan yksilöiden pitäisi kuolla sen jälkeen kun he menettävät lisääntymiskykynsä, eli ihmisten pitäisi siis kuolla noin 50 vuotiuina. Evoluutioteorian mukaan lisääntymisiän pitäisi olla suunnilleen sama, kuin eliniän, sillä mutaatioiden seurauksena syntyy aina vahingollisia geenien muotoja, ja nämä vahingolliset geenit pitää siivota pois luonnonvalinnan avulla. Mutta lisääntymisen loputtua ei tapahdu enää mitään valintaa ja geenien siivousta. Biologi William Hamilton esitti vuonna 1966, että naisten lisääntymisiän loputtua kuolleisuuden tulisi kasvaa nopeasti – Hamilton loi käsitteen ”kuoleman seinä”.

Kuva 1 Hamilttonin "kuoleman seinä", kun vain naiset otetaan mukaan selitysmalliin. Ylempi osa kuvaa valintapaineen voimakkuutta iän funktiona. Alempi osa kuvaa kuolleisuutta. Kuoleman seinä on ennustettu jyrkkä nousu kuolleissuudessa heti naisten hedelmällisyyden loputtua.
Nuoria naisia jahtaavat vanhat miehet ovat kuitenkin mahdollistaneet tällaisen haitallisten mutaatioiden siivouksen, ja sallineet ihmisen elämän jatkumisen tämän naisten lisääntymisrajan yli. Sekä naiset, että miehet hyötyvät näistä geeneistä, sillä vanhat miehet ovat siirtäneet geeninsä sekä nais- että miesjälkeläisilleen.
Aiemmin on oletettu, että ihmisen pitkän iän salaisuus olisi isoäiti-ilmiössä, eli siinä, että elämällä pitkään isoäidit olisivat edistäneet lastenlastensa eloonjäämistä. Tämä isoäitimalli ei välttämättä ole väärässä, mutta uusi malli vanhojen miesten osuudesta lisääntyjinä selittää eliniän kasvun paremmin.
Tutkijat analysoivat kuuden eri ryhmän ikätietoja ja hedelmällisyystietoja. Kaksi ryhmistä oli metsästjä-keräilijöitä, kaksi alkeellista maanviljelyä harjoittavaa heimoa, yksi ryhmä oli koottu Gambialaisista kylistä ja vertalyryhmä olivat kanadalaiset.

Kuvassa näkyvät sininen viiva kuvaa miesten hedelmällisyyttä, eli kuinka paljon he saivat lapsia kussakin iässä, punainen katkoviiva naisten hedelmällisyyttä. Primitiivisissä kulttuureissa aviomiesten keski-ikä verrattuna naisiin oli yleensä 5 – 15 vuotta korkeampi. Suurin osa miehistä näissäkään kulttuureissa ei lisääntynyt 55 ikävuoden jälkeen, mutta osa miehistä, usein johtavassa asemassa olevat, jatkoivat lisääntymistä jopa 70 ikävuoteen asti.
Miesten lisääntymistä vanhana lisäsi se, jos kulttuuri oli moniavioinen, ja jos sen järjestelmässä vanhoilla miehillä oli johtavan asemansa kautta etuoikeus nuorten vaimojen saantiin. Myös sarja-yksiavioisuus lisää miesten lasten saantia isoisä-iässä.

Kuva 3. Miesten hedelmällisyys iän mukaan Ranskassa (musta viiva), Pakistanissa ( siniset) ja Kamerunissa (punaiset). Kamerun on tyypillinen nopeasti väestöltään lisääntyvä moniavioinen yhteiskunta.
Kun tutkijat analysoivat tulokset, ja laskivat mitä ikärakenteet ja lisääntyminen eri iässä vaikuttaisi haitallisten geenien muotojen esiintymiseen populaatiossa, he saivat kuvan 4. mukaiset tulokset. Tässä analyysissä oli otettu molempien sukupuolten vaikutus huomioon, se oli siis kahden sukupuolen malli. Tämä malli selitti tutkijoiden mukaan lähes yksinomaan sen tosiseikan, että Hamiltonin mallin mukaista ”kuoleman seinää” ei ihmisillä esiinny, vaan kuolleisuus lisääntyy hitaasti ihmisten vanhetessa vielä naisten lisääntymisiän päättymisen jälkeenkin.

Kuva 4. Ylemmässä kuvassa on kahden sukupuolen valintapaineen vaikutus iän funktiona, kun kyseessä on metsästäjä-keräilijäkulttuuri, jonka eliniän keskiodotus on 33.5 vuotta. Alempi osa näyttää kuolleisuuden. Punainen katkoviiva on sama, kuin kuvassa 1. ja kuvaa tilannetta, jos vain naiset otettaisiin huomioon luvuissa.
Siis se, että vanhat miehet ovat jahdanneet nuoria naisia ja lisääntyneet heidän kanssaan, on tehnyt ihmiskunnalle mahdolliseksi jatkaa elämistä vielä 55 ikävuoden jälkeenkin ja parantanut koko ihmislajin menestystä.